maalaus Anja Welin |
Suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumisesta on puhuttu jo pitkään. Sen on annettu jatkua 90-luvulta lähtien, kun hyvinvointivaltiota alettiin silloisen laman vuoksi purkaa. Mutta mitään ei ole vieläkään tehty, kun ajat välillä parantuivat. Sittemmin parannukset perustoimentuloon ovat olleet näennäisiä, kuten tämän nykyisen six-pack -hallituksen muutaman euron korotukset, joita se pitää historiallisina.
Suomen tilanne ei ole vielä yhtä
synkkä kuin monissa Etelä-Euroopan maissa, mutta leikkauksia ja veronkorotuksia
on tulossa. Nähtäväksi jää, miten ne kohdistetaan. Oikeisto vastustaa
verotuksen progressiivisuuden lisäämistä, mutta esitetyn arvonlisäveron ja kunnallisveron
korotus koskisi pahimmin pienituloisia.
Hallitus on tähän mennessä ollut
melko yksimielinen, mutta nähtäväksi jää, pystyykö SDP lopultakaan pitämään
puoliaan, vaan pitääkö sen myötäillä oikeistoa. Kokoomuksen kannatus on
edelleen omaa luokkaansa, mitä voi vain ihmetellä. Se on hyvinvoivien ihmisten
puolue, jonka kannattajiksi se on saanut myös muita kuin varakkainta luokkaa.
Mutta suurella osaa kansasta meneekin edelleen hyvin, synkistä
työllisyysnäkymistä huolimatta.
Vasemmiston tila on heikompi kuin
koskaan. Ihmiset ovat pettyneitä sen harjoittamaan politiikkaan; he eivät
enää usko sen viestiin hyvinvointivaltion säilyttämisestä. Toisaalta kokoomus
esiintyy empaattisena puolueena, joka takaa turvallista ja vastuullista jatkuvuutta
koko kansalle. Usko euroon alkaa murentua, mutta edelleen pelottelu euroalueen
hajoamisesta ja sen katastrofaalisista seurauksista saa kannatusta.
Suomalaisia voi moittia
auktoriteettiuskoisiksi. Kansalaiset eivät nouse näkyvänä rintamana sen
asemaa heikentäviä päätöksiä vastaan kuten kymmenet tuhannet muut eurooppalaiset
tekevät. He istuvat kotisohvillaan, median turruttamina,
tietämättä, minkälaista eliittiä he ylläpitävät. Yritysjohdon suunnattomat edut
ovat asia erikseen, mutta kansan valitsevat päättäjät edustavat eliittiä, joka
on parempitulista ja paremmin koulutettua kuin heitä äänestäneet. Se asuu
väljemmin, paremmilla asuinalueilla ja käyttää vähemmän julkista liikennettä.
Tämän eliitin edustajien lähtökohta on usein alun perin parempi kuin
heitä äänestäneillä, ja viimeistään tulleensa valituiksi tämä korostuu,
eikä tavallisten ihmisten asema enää kiinnosta kuten
oma etu. Millä väestöryhmällä on puolen vuoden loma kuten kansanedustajilla,
verottomat kulukorvaukset ja monia muita tulonlähteitä omien palkkioidensa
lisäksi. Eläke-edut ovat omaa luokkaansa.
Kansa elättää tätä eliittiä, jonka
he ovat valinneet asioitaan ajamaan.